Syksyllä liikkumaan!

Tommi Yläkangas

15.9.2015

Kesällä liikuntarutiineista on vaikea pitää kiinni. Lomalla on mukavaa tehdä niitä asioita, joita ei arkena ehdi tekemään ja samalla liikkuminen saattaa jäädä vähemmälle. Tästä ei kuitenkaan kannata potea huonoa omaatuntoa. Kesälomalla kuuluukin ottaa rennosti ja mikäpä sen mukavampaa, kuin aloittaa syksy aktiivisesti jonkin mukavan liikuntaharrastuksen parissa. Esimerkiksi luonnossa liikkuminen on syksyllä parhaimmillaan, kun siitepölyt ja kuumuus eivät vaivaa, ilma on raikasta ja ruska alkaa värittää luontoa. Samalla metsästä voi kerätä mukaan ainekset vaikkapa suppilovahverokeittoon tai puolukkasurvokseen.

Hyviä ulkoilukelejä riittää vielä pitkälle syksyyn ja kelin viiletessä voi siirtyä sisäliikunnan pariin. Vesiliikunta, kuntosaliharjoittelu tai vaikkapa tanssi ovat hyviä vaihtoehtoja, kun kelit eivät enää salli ulkoliikuntaa. Paikallisyhdistyksemme järjestävät soveltuvaa liikuntatoimintaa ympäri vuoden ja heidän toimintaansa voit tutustua yhdistysten nettisivuilla sekä liittomme lehden avulla. Lisäksi kunnalliset liikuntapalvelut sekä muut terveysjärjestöt järjestävät laadukkaita liikuntapalveluita.

Ei siis muuta kuin aktiivisena kohti tulevaa syksyä!

Tommi Yläkangas
Liikuntasihteeri, Allergia- ja Astmaliitto ry

 

Lähetä kommentti

Sivua päivitetty: 15.9.2015