Syksy vie allergian mennessään

Nina Mya

1.9.2016

Kesä 2016 alkaa virallisesti olla ohi. Uusi opetuslukuvuosi on juuri paraikaa käynnistymässä ja kesäfestarilavat alkaa olla koluttu. Pieni haikeus valtaa mielen - kesä 2016 on ollut unohtumaton uuden Closure –levyn julkaisun myötä. Mielestäni elokuussa ja sen pimenevissä öissä on kuitenkin jotain todella tunnelmallista ja virkistävää, ehkä se on se uuden alku.

Elokuu on myös osoittautunut helpoimmaksi kuukaudeksi heinäallergian suhteen. Elokuun keikat ovat sujuneet pääasiassa todella hyvin enkä ole allergialääkkeitä paljon edes käyttänyt, kortisonisuihketta lukuunottamatta. Lauluääni on kestänyt hyvin enkä ole enää ollut niin tukossa! Edelleen silmät ja nenä vuotavat ulkona; varsinkin täällä Kuopiossa, jossa opetan, oireet tuntuvat rajummin kuin pääkaupunkiseudulla. Nikkeliallergia ja tietyt kosmetiikkatuotteiden aiheuttamat ihottumat ovat edelleen riesana, mutta eiköhän nekin ala hieman hellittämään. En ole tällaisia oireita tosiaan talvisin huomannut!

 

Kuva: Antti Kevätlahti

 

On ollut todella mielenkiintoista pohtia omaa allergiaa tarkemmin kesän ajan, millaisia oireita tulee mihinkin aikaan kesästä ja kuinka niitä saisi helpotettua. Kesäkuu oli oireinensa selvästi rajuin ja pahimmillaan menetin välillä ääneni kokonaan. Täytyy todeta, että allergialääkkeet, terveelliset elämäntavat ja stressittömyys yhdessä eivät vie oireita kokonaan pois, vaan ehkäpä allergian kanssa tulee sinnitellä joka kesä. Toisaalta olen huomannut joidenkin allergialääkkeiden tuovan sivuoireena väsymyksen, joten sekin karsii kohdallani tiettyjä merkkejä pois. En halua viettää kesääni tokkurassa... Myös nenäkannun käyttäminen ja runsas veden sekä teen juominen on auttanut oireisiin hieman, lähinnä siis rauhoittanut kurkkua sekä puhdistanut limakalvoja.  

Kiitos kaikille seuraajilleni! Jatkossa minua voi seurata kotisivujeni kautta sekä Facebookissa. Otan mielelläni vastaan kaikki vinkit allergiani hoitamisen ja tutkimisen suhteen. Niinhän se menee, että ihmiskeho on monimutkainen kokonaisuus. Uskon, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja aionkin ottaa jatkossa myös selvää, vaikuttaako esimerkiksi tietyt ruokavaliot allergiaoireisiin? Löytyisikö aiheesta tutkimustietoa? Siinäpä selvitettävää ensi kesää ajatellen...

 

Terveisin,
Nina Mya
www.ninamya.com

 

 

ps. Katso Ninan videoblogipätkä Allergia- ja astmaliiton Facebooksivuilta!

Lähetä kommentti

Sivua päivitetty: 1.9.2016