Romeo tuli taloon – mitä kuuluu nyt

Anne Vuorenmaa

28.11.2016

Vajaa vuosi on kulunut, kun kirjoitin kissamme Romeon ruoka-allergioista. Silloin allergianeuvojalta meinasi keinot loppua. Miten saan kissamme syömään? Mistä tiedän, mikä ruoka sopii? Onko tämä ikuista? Allergia ilmeni vatsavaivoina. Mattoja vietiin ahkerasti pesulaan. Lääkäri määräsi allergiaruokavalion verikokeiden ja oireiden perusteella.

 

 

Lemmikeillä ruoka-allergia ilmenee yleensä iho-oireina, mutta meillä ei sellaisia ollut. Kissojen ja koirien ruoka-allergia ovat lisääntyneet ja syynä ihan samat asiat kuin ihmisilläkin – elinympäristö on liian puhdas. Tämä pätee kyllä meillä, koska kissamme ei käy ulkona.

Allergiaruokavalio koostui hypoallergeenisista raksuista ja märkäruuasta. Sekä raksujen että märkäruuan proteiinit ovat pitkälle pilkottuja, niin että ne eivät aiheuta allergiaoireita. Allergiselle kissalle sopivaa märkäruokaa oli saatavilla vain hyytelömuodossa. Meidän Romeo söi vain kastikkeellisista ruuista kastikkeet. Niinpä sekoitin pieneen vesimäärään tuon hyytelöruuan. Ehdin jo etsiä maailmalta kissanruokia, jotka sisälsivät esim. kengurunlihaa tai ankanlihaa. Sitten totesin, että tähän minä en lähde.

Romeolle sai kaverin. Musta karvapallero nimeltään Rossi. Rossi tuli taloon alkukeväällä. Rossi on vilkas vilpertti, joka laittaa nenänsä joka paikkaan. Romeo seuraili sivusta uutta kaveria, mutta välillä käytiin painia siitä, kuka on pomo talossa. Välillä nukuttiin vieretysten kuin maailman parhaimmat kaverit. Mitään suurempia ongelmia ei sopeutumisessa ollut.

 

 

Mitenkäs se ruokailu sitten?  Miten estämme, ettei Romeo syö uuden tulokkaan ruokia vai annammeko molemmille samaa ruokaa. Aluksi Romeolle annettiin ”allergiaruokaa” ja uusi tulokkaamme Rossi sai omaa ruokaa. Eihän siitä mitään tullut. Toinen söi toisen ruokaa ja toinen toisen ruokaa. Heille kun ei voinut sanoa, että toisen ruokaan ei kosketa.

Yllätykseksemme oireita ei tullut. Onko tapahtunut parantuminen samalla tapaa kuin lasten ruoka-allergioissa vai oliko sittenkään kyse allergiasta? Verikokeet kun eivät ole luotettavia etenkään ruoka-allergioiden tutkimisessa. Allergianeuvoja on vähän skeptinen. Jos Romeo olikin vain masentunut seuran puutteessa. Hän reagoi vatsalla muutenkin kaikkeen.

No, pääasia on se, että vatsavaivat ovat helpottaneet. Romeo lipittää yhä edelleen vain kastikkeet märkäruuasta, mutta Rossi syö sitten loput.  Eräänlainen symbioosi ikään kuin.

 

Lue myös ensimmäinen blogikirjoitus Romeon elämästä ruoka-allergioiden kanssa: Romeo tuli taloon.

Lähetä kommentti

Sivua päivitetty: 28.11.2016