Kannattaako olla jäsen? Kannattaa!

14.12.2018

Jokaisella jäsenellä on merkitystä suuressa mittakaavassa.

Kiitos jokaiselle, joka on allergia- ja astmayhdistyksen, atopiayhdistyksen tai harvinaisyhdistyksen tai palovammayhdistyksen jäsen! Jokaisella nimittäin on merkitystä. Meidän Allergia-, iho- ja astmaliiton painoarvo määrittyy paljon jäsenmäärämme mukaan. Tässä muutamia perusteluita miksi kannattaa olla jäsen yhdistyksessä, vaikkei ihan kaikkien lähialueella olekaan usein juuri itselle tarkoitettua olevaa toimintaa.

Meitä liiton työntekijöitä kutsutaan työryhmiin, jotka vaikuttavat meihin liittyvien diagnoosien hoitoon, kuntoutukseen tai vaikka lääkemaksukattojen asettamiseen. Kun voimme sanoa, että edustamme näin suurta jäsenistöä, niin meitä todennäköisemmin kutsutaan myös jatkossa työryhmiin. Ja sitä kautta voi vaikuttaa vaikkapa siihen, olisiko tulevaisuudessa astmahoitajia joka terveyskeskuksessa, paljonko lääkkeistä korvataan jne.

Materiaalia oppaista lääkkeenottovideoihin ja PEF-taulukoihin

Allergia-, iho- ja astmaliitto tuottaa diagnooseihin liittyen tietoa, jota todennäköisesti sinäkin olet hyödyntänyt jossain vaiheessa. Otetaan esimerkiksi astmaatikot. Materiaalia on alkaen Astma-oppaasta jatkuen PEF-taulukoihin ja lääkkeenottovideoihin jne. Kaikki materiaali on puolueetonta eli ei lääkefirman tekemää. Materiaali on kaikkien saatavilla sivuilta www.allergia.fi. Perustiedon lisäksi tuotamme koko ajan ajankohtaista tietoa, jota voi seurata mm. liiton FB-sivuilta www.facebook.com/allergiaihojaastmaliitto ja lehdestä www.allergiaihojaastmalehti.fi.

 

 

Tietoa välitetään myös eri Facebook-ryhmiin (www.allergia.fi/jarjesto/yhdistykset/vertaistuki/) linkkaamalla ja vinkkaamalla erilaisista diagnoosiin liittyvistä jutuista. Itse seuraan aktiivisesti Facebook-keskusteluita ja nostan sieltä aiheita meidän muulle henkilökunnalle, että voisiko tästä aiheesta tehdä oppaan tai lehtijutun tai voisiko tätä asiaa korostaa terveydenhuollon ammattilaisille järjestettävissä koulutuksissa jne. Tiesitkö muuten, että todella monen diagnoosin Facebook-ryhmän ylläpitäjä on Allergia-, iho- ja astmaliiton työntekijä? Hommaan kuuluu mm. ryhmään hyväksynnät, asiattomien viestien poistoa sekä keskustelun ruokkimista. Haluamme liittona panostaa siihen, jotta kaikki saisivat hyvää, asiallista ja toivoa tuovaa vertaistukea sairauteensa myös Facebookissa.

Neuvontaa, kursseja ja kampanjointia

Lisäksi liitto tarjoaa henkilökohtaista neuvontaa puhelimitse tai sähköpostitse, olkoot se sitten oireisiin tai yhteiskunnan tarjoamiin tukiin ja palveluihin liittyvää. Bonuksena tulevat kosmetiikkaneuvonta ja ruoka-allergianeuvonta www.allergia.fi/neuvontanumerot.

Meillä on tarjolla vuosittain iso määrä erilaisia kursseja, ne ovat erinomainen paikka päivittää omaa tietoutta omasta sairaudesta, paneutua hetkeksi oman sairautensa hoitoon sekä tavata vertaisia. Niitä järjestetään niin verkkokursseina sekä viikonlopun tai viikon mittaisina kuntoutusjaksoina. Niille tullessa ei tarvitse olla ihan epätoivoisessa kunnossa, vaan olellisempaa on oma kokemus kurssin tarpeesta esim. jaksamisen vuoksi. Kurssit löytyvät www.allergia.fi/kuntoutus.

Vuosittain haluamme nostaa enemmän ääntä joidenkin tiettyjen teemojen puolesta. Keväisin on Allergiaviikko www.allergiaviikko.fi (vuonna 2018 aiheena oli ”Osaatko ottaa astmalääkkeesi oikein?”) ja syksyisin on Ihoviikko www.ihoviikko.fi (vuonna 2018 aiheena oli miten monin tavoin ihosairaus vaikuttaa arkeen, esim. uneen). Lisäksi on useampia teemapäiviä harvinaisten sairauksien päivästä, 112-päivään, jolloin nostetaan esiin anafylaksiaa. Nämä auttavat yksittäisiä sairastuneita, mutta ne kiinnittävät myös suuren yleisön sekä terveydenhuollon ja apteekkien henkilökunnan huomiota aiheeseen.

Luentoja, retkiä ja liikuntaa

Yhdistyksissä on monenlaista toimintaa tarjolla. Osalla on luentoja, toisilla vertaisryhmiä, kolmannella retkiä, joilla voi tavata muita saman sairauden kanssa arkeaan eläviä ja neljännellä on liikuntaryhmiä. Monella yhdistyksellä on monenlaista toimintaa. Kannattaa ehdottomasti kurkata mitä omalla yhdistyksellä on tarjolla. Joskus toiminta on pienimuotoisempaa, koska sitä pyöritetään vapaaehtoisvoimin. Kannattaakin siis itse tarjoutua järjestämään joku juttu, esim. liikuntailta. Joskus kahvikulut ja tila sekä mainostus järjestyy yhdistyksen kautta. Ota yhteyttä omaan yhdistykseesi! www.allergia.fi/jarjesto/yhdistykset

 

Moni näistä jutuista on avointa kaikille

Ei tarvitse olla jäsen, että voi vaikka lukea Facebook-päivityksiä. Mutta ilman jäseniä ei ole yhdistyksiä, eikä siten Allergia-, iho- ja astmaliittoa. Jos siis yhtään tuntuu siltä, että haluat, että sinun puoliasi sairauden kanssa pidetään, puolueetonta tietoa on saatavilla ja on joku taho, joka kokoaa yhteen verkossa tai naamatusten, niin suosittelen lämmöllä jäsenyyttä. www.allergia.fi/yhdessa

 

Anu Sauliala
Verkkotoiminnan suunnittelija
Allergia-, iho- ja astmaliitto

 

Lähetä kommentti

Sivua päivitetty: 8.2.2019