Muista astman ja allergioiden hoito myös raskausaikana

Marjo Tähtinen

18.8.2016

Allergianeuvontaan tulee säännöllisesti kysymyksiä astman ja allergioiden hoidosta raskauden aikana. Raskausaikana myös äidin hyvinvointi on tärkeää, minkä vuoksi astmaa, allergioita ja atooppista ihottumaa kannattaa hoitaa tehokkaasti. Sairauksista ja oireista on tärkeää mainita ja keskustella terveydenhuollon ammattilaisen kanssa jo raskautta suunniteltaessa tai viimeistään silloin, kun on ensimmäisen kerran yhteydessä neuvolaan raskauden alettua. Kun huolehditaan perussairauksien hoidosta, terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta, sujuu raskaus paremmin. 

Säännöllistä astmalääkitystä ei tule raskauden vuoksi lopettaa. Lääkitystä vaativan astman hoitamatta jättäminen lisää sikiön ja vastasyntyneen riskiä ongelmille. Käytäntönä on yleensä jatkaa raskautta edeltänyttä lääkitystä. Hengitettävät astmalääkkeet ovat hoidon perusta ja kaikkia hengitettäviä lääkkeitä voidaan käyttää myös raskauden aikana. 

Allergiaoireita hoidetaan raskausaikana pääasiassa paikallishoitovalmisteilla, jolloin verenkiertoon imeytyvä lääkemäärä on hyvin pieni, eikä siitä tarvitse olla huolissaan.

Atooppista ihottumaa voidaan hoitaa perusvoiteiden lisäksi kortisonivoiteilla ohjeen mukaan. Raskausaikana ihottumaa voidaan hoitaa myös valohoidolla. Hyvä uutinen on se, että atooppiset oireet vähenevät suurimmalla osalla raskauden aikana. 

Epäselvissä tilanteissa kannattaa aina olla yhteydessä omaan lääkäriin, neuvolaan tai teratologiseen tietopalveluun. 

Lähetä kommentti

Sivua päivitetty: 18.8.2016