Astma ja liikunta

Pidä astman avaava lääke mukana liikuntapaikalle lähtiessäsi.

Astma ja liikunta

Liikunta on lääkehoidon lisäksi astman hallinnassa oleellista.

Sopiva liikunta parantaa peruskuntoa, vähentää rasitusperäisiä hengitystieoireita ja jopa estää sairauden etenemistä. Liikunnan harrastamisella on positiivisia vaikutuksia hengityselimistön lisäksi myös immuunijärjestelmään, lihaskuntoon, unenlaatuun ja henkiseen hyvinvointiin.

Monet astmaatikot arastelevat liikkumista astmaoireiden pelossa. Pelko on kuitenkin turhaa, mikäli astma on tasapainossa. Jos astmaoireet vaivaavat liikunnan aikana, kannattaa seuraavalla kerralla ottaa keuhkoputkia avaavaa lääkettä ennakoivasti ennen liikkeelle lähtöä.

Hengitettävät astmalääkkeet eivät auta perusterveitä parantamaan liikuntasuorituksia.

Pienikin pakkanen saattaa pahentaa astmaoireita, ja talvella liikkuminen voi olla haasteellista. Tähän hyvänä apukeinona on hengitysilman lämmitin. Lämmitin on kasvoille suun eteen laitettava hengitysmaski, jonka kenno lämmittää sisään hengitettävän ilman, eikä pahenna astmaoireita. On kuitenkin muistettava, että maski tekee pienen hengitysvasteen. Myös siitepölyltä ja katupölyltä suojautumiseen voi käyttää hengityssuojainta, joka on siihen käyttötarkoitukseen suunniteltu.

Liikunnan avulla myös paino pysyy hallinnassa. Ylipaino lisää astman oireita.