Tietoa allergiasta ja astmasta

Allergiat ovat yleisiä. Joka toinen meistä kärsii jossain elämänsä vaiheessa allergian aiheuttamista oireista.

Mitä on allergia?

Kun ihmisen elimistöön pääsee vieraita aineita, kuten viruksia, bakteereja tai myrkyllisiä aineita, elimistö alkaa puolustautua. Allergisen ihmisen elimistö tulkitsee vieraaksi aineeksi siitepölyn, jonkin ruoka-aineen tai jonkin muun aineen ja alkaa puolustautua sitä vastaan. Seurauksena on allergian oireita nenässä, kurkussa, silmissä, ihossa tai vatsassa. Oireet voivat olla allergiasta riippuen esimerkiksi nuhaa, yskää, silmien vuotamista, ihottumaa tai vatsavaivoja.

Allergia voi aiheuttaa myös voimakkaan äkillisen reaktion, joka vaatii sairaalahoitoa.

Allergia on perinnöllinen ominaisuus. Jos vanhemmilla on allergia, lapsilla on suuri riski sairastua allergiaan. Allergia voi myös puhjeta, jos ihminen altistuu voimakkaasti ja pitkän aikaa jollekin allergiaa aiheuttavalle aineelle.

Allergiaa voivat aiheuttaa monet aineet

Allergiaa aiheuttavia aineita on paljon, esimerkiksi
•    siitepöly, erityisesti koivun, lepän, heinäkasvien ja pujon siitepöly
•    eläinpöly
•    ruoka-aineet, erityisesti kananmuna, lehmänmaito, viljat, kasvikset, hedelmät ja vihannekset
•    luonnonkumi
•    nikkeli
•    kumi- ja muovikemikaalit
•    jotkut lääkkeet, kuten antibiootit, jotkut kuume- ja särkylääkkeet
•    hyönteisten pistot, erityisesti hyttysten, ampiaisten ja mehiläisten pistot
•    auringonvalo.

Samalla henkilöllä voi olla useita allergioita.

Lue lisää siitepölyallergiasta, astmasta, atooppisesta ihottumasta ja ruoka-allergioista.

Lemmikki voi aiheuttaa allergiaa

Allergiaa aiheuttavia lemmikkieläimiä ovat erityisesti marsut, hamsterit, hiiret, rotat ja kanit. Koiran aiheuttama allergia kehittyy yleensä hitaasti, kissan aiheuttama allergia nopeammin.

Jos allergian oireet ovat lieviä, lemmikistä ei tarvitse luopua. Jos oireena on lääkitystä vaativa allerginen nuha tai lieväkin allerginen astma, seurauksena on yleensä, että lemmikkiä ei voi pitää kotona.

Allerginen nuha on yleistä

Allergisesta nuhasta puhutaan silloin, kun jokin aine aiheuttaa aivastelua, kutinaa, nenän vuotamista ja tukkoisuutta. Tyypillisesti kausiluontoinen allerginen nuha johtuu siitepölystä. Allerginen nuha voi olla myös ympärivuotista, jolloin sen tyypillinen aiheuttaja on lemmikkieläin.

Allerginen nuha alkaa yleensä nuoruusiässä, mutta sitä voi olla jo leikki-ikäisellä lapsella. Usein allerginen nuha paranee itsestään iän myötä tai oireet ainakin laantuvat. Vanhuksilla on harvoin hankalaa allergista nuhaa.

Lääkäri selvittää allergian syyn

Allergian varmistaa aina lääkäri. Lääkäri selvittää ensin, mikä aiheuttaa allergiaa. Selvittäminen tapahtuu keskustelemalla sekä veri- ja ihokokeilla. Astmassa tarvitaan keuhkojen toimintakokeita ja rasituskokeita. Siitepölyallergia selviää yleensä melko helposti iho- ja verikokeiden avulla, mutta joskus kestää kauan, ennen kuin allergian syy selviää.

Siedätyshoitoa annetaan vaikeissa allergioissa

Jos tavanomaiset allergialääkkeet eivät auta riittäväst, voit saada mahdollisesti siedätyshoitoa. Siedätyshoidon tavoitteena on, että aiemmin allergiaa aiheuttanut aine ei enää aiheuta oireita. Siedätyshoidon avulla allergia voidaan saada lievenemään lähes oireettomaksi.

Anafylaktinen reaktio voi olla vaarallinen

Anafylaksia on voimakas allerginen reaktio, joka voi olla jopa hengenvaarallinen. Siihen kuuluu yleensä jokin vakava iho-oire ja hengitysoire. Myös verenpaine voi laskea voimakkaasti. Anafylaksiassa henkilö pitää hoitaa nopeasti. Jos anafylaksian vaara tiedetään, lääkäri antaa sen varalle lääkettä, jota potilaan on syytä pitää mukanaan. Anafylaktinen reaktio vaatii aina sairaalahoitoa.

Lääkkeistä voi hakea korvausta

Säännöllistä lääkitystä tarvitseva potilas voi hakea lääkkeistä korvausta Kelalta. Lääkitys katsotaan jatkuvaksi, jos se on kestänyt kuusi kuukautta.

Vaikeaa allergiaa sairastavien lasten vanhemmat voivat anoa lapsen hoitotukea. Lievissä allergioissa ei hoitotukea anneta. Etuuksien saaminen edellyttää lääkärinlausuntoa. Lisätietoa on Kelan verkkosivuilla www.kela.fi.

 

Sivua päivitetty: 20.3.2015