Siemenet

Siemenallergiat ovat viime vuosina yleistyneet nopeasti, sillä muitakin kuin perinteisten viljakasvien siemeniä lisätään erityisesti leipiin, ja niitä käytetään myös salaateissa.

Siementen aiheuttamat allergiaoireet ovat usein voimakkaita nokkosihottumia ja turvotuksia, joskus anafylaksioita. Myös vatsaoireita, astmaa, nuhaa ja ekseemaa niistä on kuvattu. Keittäminen ja muu kuumentaminen tuhoaa osan allergeeneista, mutta voimakkaita reaktioita aiheuttavat allergeenit eivät häviä.

Auringonkukansiemen

Siitä on kuvattu yksittäistapauksissa äkillisiä allergiareaktioita, pääasiassa anafylaksioita. Herkistyminen on tapahtunut hengitysteitse esimerkiksi linnuille syötetyistä auringonkukan siemenistä. Muunlainen allergia lienee hyvin harvinaista. Ristireaktiot ovat todennäköisiä parapähkinään.

Kurpitsansiemen

Allergia on mahdollista mutta harvinaista. Anafylaksioita ei ole kuvattu.

Manteli

Suomessa allergiaa ei kovin usein tavata. Mantelista on tarkemmin määritetty kuusi allergeenia, joista osa tuhoutuu kuumennettaessa. Ristiallergiaa on joskus koivun siitepölyyn, ruusukasveihin kuuluviin hedelmiin ja marjoihin, puupähkinöihin, maapähkinään ja auringonkukansiemeniin sekä pinjansiemeniin.

Pellavansiemen

Allergiareaktiot ovat ainakin toistaiseksi olleet hyvin harvinaisia. Siitä on kuvattu ennen kaikkea anafylaksioita ja ruoansulatuskanavan oireita. Ristiallergioita muihin siemeniin tai ruokiin ei ole todettu.

Pinjansiemen

Pinjansiemeniä sanotaan myös pinjapähkinöiksi. Se on pesto(kastikkee)n pääraaka-aine. Allergiareaktiot ovat usein voimakkaita, jopa anafylaksioita. Siemenissä on samoja allergeeneja kuin maapähkinässä. Ristiallergiareaktiot ovat mahdollisia myös manteliin.

Seesaminsiemen

Seesamiallergia on lisääntynyt viime vuosina ja oirekirjo kattaa oireet anafylaksiasta astmaan ja nokkosihottumaan. Ristiallergiat ovat mahdollisia puupähkinöihin, unikonsiemeniin ja kiiviin.

Unikonsiemen

Siitä on eristetty kolme allergeenia, joista kaksi reagoi ristiin koivun pääallergeenien (Bet v1 ja Bet v2) kanssa. Niinpä ristiallergiareaktiot ovat mahdollisia koivun siitepölyn lisäksi pujon siitepölyyn ja niiden kanssa ristiin reagoivien ruokien kanssa. Ristiallergia on mahdollista myös seesaminsiemeneen.  

Lähteet:
Steinman H. Legumes, nuts & seeds. Allergy – which allergens? Phadia AB, 2008.
Kelly JD, Hlywka JJ, Hefle SL. Identification of sunflower seed IgE-binding proteins. Int Arch Allergy Immunol 2000;121:19-24.
/ Koonnut professori Matti Hannuksela

Sivua päivitetty: 5.12.2022