Mihin tarvitsemme nenää

Mihin tarvitsemme nenää

Nenä toimii hengitysilman kostuttajana, lämmittäjänä sekä puhdistajana.

Osittain se vaikuttaa myös äänenmuodostukseen. Sieraimissa olevien nenäkarvojen tehtävänä on suodattaa suurimmat roskat pois. Pienemmät hiukkaset kulkeutuvat nenän limakalvoille. Limakalvoilla on värekarvoja, jotka auttavat liman kulkeutumista nenästä pois.

Melkein kaikilla on niin sanottu nenäsykli, eli hengitämme vuorotellen jommankumman puolen nenäkäytävän kautta. Nenä on hengitysteiden ylin osa, joten yleensä se kohtaa ensimmäisenä hengitysteiden kautta tulevan allergeenin.

Allergisen nuhan aiheuttajat

• Siitepölyt

• Eläimet

• Työperäiset allergeenit

• Ulkoilman homeitiöt

• Pölypunkki

Siitepölyn aiheuttama allerginen nuha ilmenee kukinta-aikaan keväästä loppukesään, riippuen siitä, mille siitepölylle on allerginen. Jos nuha johtuu eläinpölystä, oireita on eläimen läheisyydessä. Voimakkaasti eläimille allerginen voi saada oireita myös epäsuorassa altistuksessa, esimerkiksi tekstiilien välityksellä. Tarvittaessa allergia voidaan varmistaa ihopistokokein tai verikokeella (IgE-luokan vasta-aineet).