Sopeutumisvalmennuskurssit
Kohderyhmät
Allergia- ja astmaliitto järjestää sopeutumisvalmennuskursseja allergiaa, astmaa ja atooppista ihottumaa sairastaville ja heidän läheisilleen.
Sopeutumisvalmennuskurssit ovat valtakunnallisia ja ne on tarkoitettu kaikille Suomessa vakituisesti asuville. Perhekurssille osallistuu 8 perhettä, nuorten ja aikuisten kurssille 10 kurssilaista. Kurssit järjestetään Kelan tai Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksella.
Kurssien tavoite ja toteutus
Tavoitteena on osallistujien allergian, astman ja atooppisen ihottuman tietotaidon lisääminen, omahoidon tukeminen sekä vertaistuen mahdollistaminen. Kurssiohjelma koostuu henkilökohtaisesta neuvonnasta ja ryhmäohjauksesta, asiantuntijaluennoista ja ryhmäkeskusteluista. Ohjelma tarkentuu kurssilaisten henkilökohtaisista tavoitteista.
Vertaistuki on kurssin tärkeimpiä voimavaroja. Perhekursseilla vanhempien ohjelman ajaksi lapsille on järjestetty hoito ja ohjattua ohjelmaa, johon sisältyy myös allergian ja astman käsittelyä lapsen ikää ja kehitystä vastaavalla tasolla.
Kurssilaisten kanssa työskentelee työryhmä, johon osallistujaryhmän mukaan kuuluvat sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja, psykologi, fysioterapeutti ja lastenohjaajia. Asiantuntijoina kursseilla toimivat erikoislääkäri, ravitsemusterapeutti, ravitsemusneuvoja ja sosiaaliturvan asiantuntija vaihdellen kurssin osallistujaryhmän mukaan.
Kustannukset
Sopeutumisvalmennuskurssit ovat osallistujille maksuttomia ja ne sisältävät täysihoidon. Ansionmenetyksen korvauksena 16 - 67-vuotiaalla kuntoutujalla tai lapsen kuntoutukseen osallistuvalla vanhemmalla on mahdollisuus hakea Kelan kuntoutusrahaa.
Kuntoutujalla on yksi omavastuupäivä, mutta lapsen kuntoutukseen osallistuvilla omaisilla sitä ei ole. Mikäli työnantaja maksaa kuntoutuksen ajalta palkan, on työnantajalla mahdollisuus hakea kuntoutusrahaa Kelalta.
Matkat korvataan Kelan korvauskäytännön mukaisesti niille kuntoutujille, jotka ovat hakeutuneet kurssille lääkärin lähetteellä. Lähetteestä ilmenee sopeutumisvalmennuskurssin tarpeellisuus. Matkat korvataan jälkikäteen pääsääntöisesti edullisimman matkustustavan mukaan omavastuuosuus pois laskien.
Kurssivalinnat
Kurssivalinnoissa perhe tai hakija pyritään sijoittamaan ensisijaisesti hakemalleen kurssille. Jos kurssille on paljon hakijoita, pyrimme tarjoamaan vastaavan vaihtoehdon. Tästä syystä hakemukseen kannattaa merkitä myös kurssivaihtoehtoja.
Voitte hakea sekä Kelan että RAY:n rahoittamille kursseille. Tällöin on täytettävä Kelan lomake KU102 ja Allergia- ja astmaliiton kuntoutushakemus. Hakemuksiin liitetään lääkärin kirjoittama B-lausunto tai sen kopio. Perhe tai hakija voi tulla valituksi yhdelle kurssille.
Huom! Myös Kelan kurssien hakemukset lähetetään Allergia- ja astmaliittoon.
