Savuton työpaikka

Tupakointi heikentää työssäjaksamista ja aiheuttaa työnantajille ylimääräisiä kustannuksia. Savuton työympäristö suojaa myös tupakoimattomia passiiviselta tupakoinnilta.

Kun lähdetään suunnittelemaan savutonta työpaikkaa, on hyvä ottaa huomioon seuraavat asiat:

  • Tupakkatauot työpaikoilla ovat usein sosiaalisia tilanteita, joissa tavataan työkavereita, vaihdetaan kuulumisia tai puhutaan työasioista.
  • Tupakkatauon voi korvata myös savuttomilla tauoilla.
  • Kahvitauolla voi tavata työtovereita ja pohtia tulevia työasioita.
  • Työnantaja voi järjestää terveyttä edistäviä taukoja, joissa on mahdollisuus esimerkiksi liikuntaan.

Tupakoinnin kieltäminen työpaikalla voi aiheuttaa erilaisia reaktioita ja joskus se voidaan kokea yksityisyyteen puuttumisena. Jotta turhilta riidoilta vältytään, asiasta kannattaa keskustella ja sopia pelisäännöt yhdessä. Hyvissä neuvotteluissa päädytään usein kaikkia tyydyttävään loppuratkaisuun.

Kuinka savuton työpaikka toteutetaan?

Savuttoman työpaikan toteutusmalli

  • Tehkää ehdotus savuttomasta työpaikasta.
  • Hankkikaa sille johdon tuki.
  • Käsitelkää asia yt-neuvostossa tai pienillä työpaikoilla kaikille työntekijöille avoinna olevassa kokouksessa.
  • Kerätkää hankkeen ympärille hyvä, motivoitunut tiimi: työterveyshuolto, henkilöstöpäällikkö, työsuojeluvaltuutettu jne.
  • Sopikaa yhdessä toteutuksesta eli aikatauluista, työnjaoista ja vastuualueista, toimenpiteistä ja käytettävästä aineistosta.
  • Suunnitelkaa sisäistä viestintää ja savuton työpaikka -idean markkinointia yhdessä yrityksen tiedottajan kanssa: sähköpostit, yrityksen sisäiset julkaisut, intranet.
  • Valmistelkaa asiaa sisäisissä palavereissa.
  • Pyytäkää yrityksen tiedottajaa hoitamaan ulkoinen tiedotus.
  • Suunnitelkaa tiimin kanssa savuttoman työpaikan toteutuksen seuranta.

Lähde: Työterveyslaitos

Sivua päivitetty: 5.5.2022