Ruoka-allergian oireet aikuisella

Ruoka-allergiat voivat aiheuttaa erilaisia oireita lievästä ohimenevästä kutinasta välitöntä hoitoa vaativaan anafylaksiaan.

Ruoka-allergian aiheuttamia iho-oireita ovat mm. punoitus, ihon lehahtelu ja nokkosihottuma. Jos oireet toistuvat voimakkaina ja laajalla iho-alueella tietyn ruoan nauttimisen jälkeen, kyseessä saattaa olla ruokaan liittyvä allerginen reaktio. Toisaalta, aikuisten atooppinen ekseeman tai nokkosihottuman taustalla on useimmiten muu syy kuin ruoka-allergia.

Ruoka-allergian suolioireita ovat oksentelu, ripuli ja voimakkaat vatsakivut. Ummetus on hyvin harvoin ruoka-aineallergian oire. Allerginen reaktio suolen limakalvolla johtaa usein suolen liikkeiden häiriöön ja ripuliin. Myös ruokaintoleranssit, kuten keliakia tai laktoosi-intoleranssi, voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita.

Ristiallergiassa ruoka aiheuttaa yleensä kohtalaisen lieviä oireita, kuten kutinaa ja turvotusta suun, nielun ja huulten alueella.

Atopiassa henkilöllä on perinnöllinen taipumus reagoida poikkeavan herkästi erilaisille ärsykkeille. Atooppisia sairauksia ovat muuan muassa allerginen nuha, allerginen silmätulehdus ja astma. Myös ruoka-allergia kuuluu näihin.

Anafylaksia

Anafylaksia eli anafylaktinen reaktio on äkillinen ja nopeasti etenevä, mahdollisesti henkeä uhkaava yliherkkyysreaktio, joka vaatii välitöntä hoitoa. Ruoka-allergiassa taustalla on useimmiten IgE-välitteinen reaktio, jossa elimistöstä vapautuu hallitsemattomasti ja laajasti lukuisia välittäjäaineita, kuten esimerkiksi histamiinia. Reaktio etenee kuin lumivyöry, ja elimistössä kehkeytyy oireita kiihtyvällä tahdilla.

Anafylaksiassa oireet esiintyvät aina useammassa kuin yhdessä elimessä. Ne voivat alkaa missä järjestyksessä tahansa. Esimerkiksi ensin voi ilmaantua iho-oireita ja sen jälkeen suolioireita tai ensin suun kutinaa tai limaisuutta ja sitten vasta nokkosihottumaa. Iho- ja/tai suolioireita seuraavat usein hengitystieoireet tai verenpaineen lasku. Joskus anafylaksia alkaa hengenahdistuksella, jota seuraavat iho- tai suolioireet. Aikuisilla myös fyysinen rasitus yhdessä ruoka-allergian (esim. vilja-allergia) kanssa voi laukaista anafylaktisen reaktion.

Anafylaksian ainoa tehokas hoito on lihakseen pistettävä adrenaliini, jota on annettava heti, jos epäilee anafylaksiaa. Adrenaliinia on annosteltava riittävä määrä lääkärin ohjeen mukaan.

Sivua päivitetty: 5.12.2022