Parfyymien historiaa

Kleopatran hurmaavat tuoksut

Jo 3000 vuotta sitten nykyisen Iranin luoteisosassa sijainneessa Meediassa mausteita käytettiin pilaantuvan ruoan hajun peittämiseen. Niitä tarvittiin myös ihmisten lian hajun häivyttämiseen. Kreikkalainen historioitsija Herodotos kertoo, kuinka Persian kuningas pesi tuohon aikaan hiuksensa vain kerran vuodessa, syntymäpäivänään. Hänen alamaisensa eivät liene olleet sen pesuintoisempia. Niinpä kuningas ja hänen hoviväkensä käyttivät hajusteita runsain mitoin.

Myös muinaiset ylhäiset egyptiläiset osasivat kallisarvoisten tuoksujen käytön. Heidän tuoksuaineensa olivat pääasiassa puista saatavia hartseja. Niillä he myös balsamoivat vainajansa, sillä heidän uskomuksensa mukaan Osiris-jumalan ohi ei päässyt taivaaseen ilman ruumista. Papit uhrasivat jumalille hartsista tehtyjä tuoksuja aamulla, mirhamia iltapäivällä ja kalleimpia kukkaistuoksuja illalla. Egyptin kuulun hurmaajakuningattaren Kleopatran kerrotaan vietelleen rakastajia hajuvesillä ja oopiumilla.

Aleksanteri Suuri toi parfyymit Kreikkaan neljännellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. Silloisissa juhlissa ilma kyllästettiin tuoksuilla. Hajuvesiä suihkutettiin juhlahuoneisiin. Valkoisten kyyhkysten siipiin siveltiin tuoksuvia voiteita ja päästettiin sitten lentämään sisätiloissa. Tuoksua suorastaan satoi ilmasta juhlavieraiden päälle. Juhlavieraille annettiin lisäksi pieniä, alabasterista tai kullasta tehtyjä tuoksurasioita.

Roomaan parfyymit saapuivat Julius Caesarin hallitusaikana. Siellä tuoksuja käytettiin ylettömästi. Yksin Nero poltti enemmän suitsukkeita kuin Saudi-Arabia kykeni tuottamaan. Roomaan tuli kauppoja, joissa myytiin tuoksuaineita ja muita kauneudenhoitotuotteita kuten kasvonaamioita, akne- ja ryppyvoiteita, hiusvärejä sekä kulmakarvojen ja silmäripsien pidentämiseen tarkoitettu vettä.

1500-luvulle tultaessa parfyymeitä osattiin jo tislata yrteistä ja muista tuoksuvista kasveista. Ne olivat hyvin suosittuja Euroopan hoveissa. Katarina de Medici, tuo kuuluisa myrkyttäjä ja vehkeilijä, kätki koruihin myrkkyjuomia ja hajusti käsineensä peittääkseen myrkyn hajun. Renessanssiajan Ranskassa hajuvesiä käyttivät niin miehet kuin naiset. Kurtisaanit, silloiset seksityöläiset olivat ihastuneet nerolin tuoksuun, jota saatiin appelsiininkukista tislaamalla. Sanotaan, että suurin syy hajuvesien suosioon ei ollut turhamaisuus tai ihmislian epämiellyttävä tuoksu vaan tarve peittää huonosti parkittujen turkisten ja muiden nahkatuotteiden levittämä kalman haju. Ranskalainen diplomaatti Jean Nicot ( huom. siitä nikotiini) toi tupakan Ranskan hoviin vuonna 1556. Sen savua leijui kaikkialla, ja sen hajua yritettiin peittää yhä runsaammalla parfyymimäärällä.

Vastoin yleistä luuloa aurinkokuninkaan, Ludvig XIV:n (1643-1715) hovissa parfyymejä ei juuri käytetty. Ei Ludvig XIV niitä vihannut, mutta jostakin syystä hän ei hyväksynyt ylettömyyksiin paisunutta tuoksuttelua. Hovinaisten oli viisainta olla käyttämättä hajuvesiä ollenkaan. Marie Antoinette tosin rakasti ruusua ja orvokkia ja tuoksui niiltä vapaasti – mitäpä valtakunnan ensimmäiselle naiselle ei sallittaisi.

Suurempia muutoksia tuoksuaineissa ei tapahtunut ennen 1800-1900 –lukujen vaihdetta. Silloin kehitettiin parempia tislausmenetelmiä ja parfyymejä opittiin valmistamaan myös synteettisesti. Tuolta ajalta on muun muassa kielon synteettinen tuoksu. 1900-luvun alkupuolella Eurooppaan syntyi monta tunnettua parfyymitaloa, joista mainittakoon Chanel, Coty ja Guerlain. Viime vuosikymmenten suosikkituoksut ovat vaihdelleet 1970-luvun hippien patsulista Marilyn Monroen "yöpukuun", Chanel No 5:een.

Teksti:
Matti Hannuksela, professori
Allergiatietokeskuksen johtaja, Allergia- ja Astmaliitto ry